Vihdoinkin sain luotua oman blogini. Kyllä siinä oikeesti kestikin! Mun olis pitänyt tehdä tää ennen kuin tulin Shanghaihin: olisin voinut helposti kirjata ajatuksiani ja pitää päivät järjestyksessä, ihmiset tietoisina miten hohdokasta ja ja ei-niin-hohdokasta vaihtaritytön elämä on suurkaupungissa...

Joo. Mietin tossa yksi päivä, kun kävelin taas vaihteeksi kahdeksaksi kiinan tunneille, että olen kyllä tehnyt elämässäni harkitsemattomia päätöksiä ja tunteettomiakin. Tajusin, että olen myös elänyt täysin sokeasti päivästä toiseen suunnittelematta tulevaisuutta. Siis täysin itsekkäästi itseäni kohtaan. Voiko noin sanoa oikeesti? Anyway, mä lupasin ennen vaihtoon lähtöä, että täällä ollessani saavutan tietyt päämäärät. Muuten tää kokemus ei oo sen arvoinen. Ok.

ADAH: "LUPAAN ETTÄ SIELLÄ KIINASSA SITTEN OPISKELEN AHKERASTI KIINAA. OPISKELEN OIKEIN KUNNOLLA, PANOSTAN KAIKKENI."

No joo. Eka lukukausi alkoi syyskuussa ja ensimmäinen viikko oli tosi mielenkiintosta, tsemppasin ihan sairaasti ja tein läksyt. Sitten aloin turhautua: opelle annoin lempinimen, lohikäärmeleidi. Ihan tosi, ette oo koskaan nähny hymyä joka on niin teko kuin teko vain voi olla! Se tarttui joka virheeseen ja pian mulla ei ollu enää mitään motivaatiota raahautua siihen käärmeluolaan.

ADAH: "LUPAAN ETTÄ KASVAN IHMISENÄ. EI ENÄÄ HARKITSEMATTOMIA JA PÄÄTTÖMIÄ JUTTUJA, OTAN VIHDOIN ELÄMÄNI HALLINTAAN!"

Khmrmh. Tota, tapasin mun nykyisen poikaystävän viikko saapumisen jälkeen. Miten meidän suhde alko on sitten tarina, jota muistelen lastenlapsille, jos niitä joskus tulee, en ny vielä mee sanoo...Mut, siis, tein kaikki mahdolliset virheet. En tosiaankaan ollu kasvanu ihmisenä. Kaikki virheet mitä tein kotona, toistin ne tässä suhteessa. Ja minähän itse tein itsestäni naurettavan. Ollaan kuitenkin vielä yhdessä ja suunnitellaan yhteistä elämää. Joku vaan piti meidät lujasti yhdessä vaikka alku oli tosi hirvee.

...Ja nyt vasta! Nyt vasta mä alan hiljalleen tajuta mitä noi mun lupaukset oikeesti merkitsee. Ja miten tärkeitä ne oikeesti on. Nyt vasta ajatuksen siemen on alkanu itää (*mikä kielikuva!*).

Mä mietin tätä blogia aloittaessa että on oikeesti niin et alku on hankala. Ja se on tän jutun pointti. Mulle oli vaikeaa esimerkiks alottaa blogin luonti. Mietin mihin sen luon, englanniks vai suomeks, mitä mä ny sinne kirjotan...Mun oli vaikee alottaa kunnolla opiskelee. Ei ollu inspiraatioo, kaikki tuntu liian vaikeelta ja hoin vaan että huomenna, huomenna alotan. Mua otti päähän ajatus siitä että annan periksi kuitenkin. Miks yrittää ees? Ei siinä mitään ihmettä tapahtunu. Kyllästyin vaan omaan saamattomuuteeni ja niin alusta tuli positiivinen, jännittävä juttu.

Kohta mä palaan Suomeen. Vaihtovuosi on kuutta viikkoa vaille valmis. Sekin on yks jännittävä, uus alku. Mä nään jo mielessäni uuden asunnon, tavarat järjestyksessä ja kalenteri täynnä juttuja.